Taas on kuukausi hujahtanut edellisestä
blogipäivityksestä. En ilmeisesti osaa pysytellä poissa kaiken maailman
kissanristiäisistä enkä olla keksimättä milloin mitäkin puuhaa syysiltojen
ratoksi. Nytkin meneillään on luku-urakka markkinoinnin tenttiä varten, mikä
täyttää päivät kivasti työpäivien ympäriltä. Eipä tässä kuitenkaan ole
valittamista: blogi karttuu mukavaa kuukausivauhtia kuin aikakauslehti
konsanaan, ja omaksi huviksenihan tätä kirjoittelen, joten turha stressi siis
pois.
Tällä kertaa vuorossa on lastenkirja, jonka luin vähän
aikaa sitten jäädessäni vuoteen omaksi flunssan kouriin. Kyseinen kirja oli
vartonut hyllyssäni jo parikin vuotta, enkä ollut saanut tartuttua siihen ennen
kuin nyt. Ja se oli aivan yhtä ihana kuin miltä se kannen perusteella
näyttääkin.
Kyseessähän on Benjamin Lacomben ja Sébastien Perezin Lumoojien sukua (Nemo 2009), joka
koostuu kahdesta niteestä. Varsinainen tarina on nimeltään Pieni noita; Lisbeth löytää isoäitinsä ullakolta pölyttyneen kirjan
– Lumoojien sukupuun, joka on kuin
onkin teoksen toinen nide. Kirjaa selatessaan Lisbethille käy yhä selvemmäksi,
ettei hänen sukunsa ole aivan tavallisimmasta päästä, ja hän joutuu nyhtämään
isoäidistään irti tiedon todellisesta verenperimästään.
Itse tarina on lyhyt, mutta kuvakirjan valloittava
kuvitus tekee paljon lukijan mielentilan virittämiseksi. Teoksen miltei
jokaisella aukeamalla on yksi valkea sivu lyhyine teksteineen, joita täydentää
viereisen sivun valloittava kuva. Myös tekstejä reunustavat pienet
kuvaelementit, jotka visualisoivat pieniä yksityiskohtia. Itseeni talvisen
tumma ja punasävytteinen kuvitus tekee vaikutuksen ja kuvastaa
mielenmaisemaani: punahiuksiset noidat, salaperäinen sukusalaisuus, kodin
punerva lämpö talvi-iltoina ja luonnon voima ovat kiehtoneet lapsuudesta saakka.
Kirjallisuustieteilijä-minääni puolestaan kutkuttaa
erityisesti Lumoojien sukupuun tuoma
lisä teoksen kokonaisuuteen. Kun tarinassa mainittu sukukirja on mukana
teoskokonaisuudessa, saa lukija käsiinsä palan itse tarinaa – lukija voi itse
tarttua kirjaan kuten Lisbeth ja samastua tytön tuntemuksiin, kun salaisuus
vähitellen valkenee hänelle. Lisäksi sukupuun kuuluisiin noitiin lukeutuu
historiasta tuttuja hahmoja, ja tekijät yhdistävät todelliset historialliset
faktat jännittävästi tukemaan Lisbethin tarinaa.
Teos peilaa siis sekä itseään kahden niteen yhteispelin
kautta että menneisyyttä tuomalla historialliset hahmot osaksi sukupuuta.
Kytkökset luovat monitasoisen tekstiverkoston, jossa kaikuu ääniä monelta eri
taholta ja johon myös kirja-arvostelut, omani mukaan lukien, tuovat lisänsä.
Tarinasta todeksi, totta tosiaan.
Koska luin teoksen peiton alla nuhasta niiskuttaen, voi
vain kuvitella intoni, kun havaitsin teoksesta oikean klassikon blogiani varten
kokattavaksi: kun on aika nostaa kissa pöydälle ja puhua Lisbethin esiin
nuuskimasta salaisuudesta, isoäiti ja Lisbeth nauttivat oikeasta
suklaakaakaosta sekä mustikkamuffineista. Mikä ihana perinneherkku kylmeneviin
syysiltoihin ja flunssapotilaan viluisia sormia lämmittämään!
Mustikkamuffinit (5 isoa tai 11 pientä)
0,5 dl juoksevaa rypsiöljyvalmistetta
0,5 dl sokeria
1 muna
0,5 dl vaniljajogurttia
n. 1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl mustikoita
- Sekoita rasva, sokeri, muna ja jogurtti.
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää jogurttiseokseen. Sekoita tasaiseksi.
- Nostele joukkoon mustikat.
- Annostele taikina muffinivuokiin jättäen kohoamisvaraa.
- Paista 200 asteella 15 minuuttia.
- Nauti chilisen suklaakaakon kanssa.
Chilinen suklaakaakao (2 annosta)
40–50g
Fazerin Exclusive Thin Maya -suklaata
3 dl rasvatonta
maitoa
ripaus chilijauhetta
- Raasta suklaat kuppeihin.
- Kuumenna maito kattilassa ja kaada suklaarouheen päälle.
- Sekoita juoma ja lisää pinnalle halutessasi ripaus chilijauhetta.
Höyryävät kupit siis esiin! Nyt onkin pilvinen
syyssunnuntai, joten lämmin kaakao tulee tarpeeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti